keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Valoa paketissa



Jonkin aikaa sitten näin facebook-päivityksen narusta tehdystä valopaketista. Ohje vaikutti simppeliltä ja lopputulos oli silmiä hivelevän kaunis. Paketin tekoa piti päästä myös itse kokeilemaan.


Paketin tekemiseen tarvittiin vain pahvilaatikko, muovikelmua, lankaa, liimaa, pensseli ja led-valosarja sekä pätkä kangasnauhaa. (Kannattaa valita mahdollisimman heppoinen laatikko, jotta se on helpompi repiä pois kovettuneen lankapaketin sisältä.) 

* Kelmuta pahvilaatikko
* Pyörittele lankaa pahvilaatikon ympärille
* Tee liimasta ja vedestä siveltävä seos (noin 1:1)
* Sivele lankalaatikko joka puolelta liimaseoksella
* Anna kuivua noin vuorokausi
* Leikkaa pohjaan reilu aukko
* Revi varovasti pois pahvi ja muovi
* Asettele sisään valosarja ja sido ympärille lahjanauha

Kuvassa olevassa paketissa on paristoilla toimiva valosarja, jonka johto on ohutta rautalankaa. Se asettui kivasti valopakettiin, täyttäen tilan tasaisesti.



maanantai 14. joulukuuta 2015

Piparkakkukylä


Hups, nyt taisi hieman lähteä mopo käsistä..

Yksi joulun hauskimmista puuhista on piparkakkutalojen teko. Miksi siis tyytyä vain yhteen mökkiin, kun voi tehdä koko kylän? :)


 Paristoilla toimiva led-valosarja, jossa oli rautalankamainen ketju, oli muuten todella kätevä kylän valaisuun. Sitä oli helppo kieputella halutulla tavalla läpi talojen ja pihojen.


 Joulumieli alkaa vallata mielen. 



maanantai 23. marraskuuta 2015

Itse tehty joulukalenteri


Marraskuu lähestyy loppuaan ja joulukuun alku lähestyy. Tänä vuonna ei tarvitse tuntea kalenterikateutta lapsille, jotka laskevat päiviä aattoon luukkuja availemalla. Askartelin pienistä pahvilaatikoista, numerotarroista ja paperinaruista meille vanhemmille kuusen mallisen joulukalenterin. Tarvikkeet hankin askarteluliikkeestä. Kuopus sujautti laatikoihin erilaisia suklaakonvehteja, jotta saisimme yllättyä herkuista joka aamu. Ystäväni tosin huomautti, että tällaisen kalenterin voisi kekseliäs (& äveriäs)  tonttu täyttää timanteilla! ;)




tiistai 17. marraskuuta 2015

Whoopie-porot


Ulkona vihmoo vettä, mutta itseäni jouluttaa jo kovasti. Pitkään oli mieleni tehnyt leipoa Whoopie-leivoksia ja lähestyvän joulun kunniaksi herkut muuntautuivat poroiksi. Pehmeät ja pulleat whoopiet on yllätävän helppo tehdä. Porojen sarvet on pursotettu suklaasta. (Varmuuden vuoksi kahteen kertaan, kun tumma suklaa ei pohjista erottunut tarpeeksi.) Nenä sekä silmät ovat ranskalaisia pastilleja. Pupillit pyöräytin silmiin elintarviketussilla. Jos ei elintarviketussia omista, voi pupilleihin käyttää tummaa suklaata. Karkkien kiinnittäminen hoituu myös suklaalla.


Whoopiet:
noin 16 isoa tai 25 pienempää leivosta 

100 g voita
2 dl fariinisokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
1 dl leivontakaakaota
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 dl piimää

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri pehmeäksi vaahdoksi.
2. Vatkaa joukkoon kananmuna.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi voiseokseen vuoron perään piimän kanssa.
4. Pursota taikina ympyröiksi/ kasoiksi leivinpaperille tyllalla, jossa on melko suuri ympyrän muotoinen reikä. Leivospohjien muoto tasoittuu uunissa, joten pursotusjäljestä ei tarvitse olla huolissaan.
5. Paista 175 asteessa noin kymmenen minuuttia.
6. Jäähdytä leivospohjat, mielellään ritilällä, ennen täyttämistä.

Täyte:

125 g voita
1 prk Marshmallow Fluff -tahnaa
2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa notkistettuun huoneenlämpöiseen voihin sokerit ja vaahtokarkkitahna.
Laita täyte pursotinpussiin ja pursota jäähtyneille leivospohjan puolikkaille. Nosta toiset puolikkaat kansiksi.

Koristele poroiksi, pian ennen kuin ne katoavat parempiin suihin!






maanantai 2. marraskuuta 2015

Raidallinen marjajuustokakku


Taannoin silmiini osui pannacotta-resepti, jossa mansikkasoseen määrää eri kerroksissa vaihtelemalla oli loihdittu laseihin kerroksellinen kaunis jälkiruoka. Ajattelin, että tuota olisi syytä kokeilla myös kakussa ja ryhdyin kehittelemään kerroksellista marja-juustokakkua. Kuvan kakku on tehty mustikoista, postauksen lopusta löytyy viipalekuva mansikkaisesta kakusta. Kakku on ihanan marjainen ja raikas. Keksipohjainen juustokakku on helppo toteuttaa halutessa gluteenittomana. 

Pohja:

250 g digestive keksejä
(ripaus kardemummaa)
100 g sulatettua voita

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Kiepauta laidoille reunakalvoa, jos kotoa sellaista löytyy.

Murskaa keksit hienoksi muruksi esim. perunanuijalla. Lisää joukkoon sula voi. Pyörittele lusikalla tasaiseksi.

Painele seos lusikalla vuoan pohjalle. Laita odottamaan jääkaappiin.

Juustomassa:

800 g maustamatonta tuorejuustoa
5 dl kuohu- tai vispikermaa
0,75 l marjoja 
sokeria
vaniljasokeria
14 liivatelehteä
1 sitruunan mehu
marjamehua

1. Laita liivatelehdet likoamaan kolmeen astiaan kylmään veteen (4, 5 ja 5 lehteä). 

2. Vatkaa tuorejuusto notkeaksi kulhossa. Jaa se sen jälkeen kolmeen yhtä suureen osaan kolmeen kulhoon. 

3. Soseuta marjat tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.

4. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. 

5. Jaa kerma niin, että valkoiseen satsiin kermaa tulee noin puolet koko määrästä ja loppu kermasta 2/3 tulee keskimmäiseen kerrokseen ja loput ylimpään.

6. Jaa marjaseos kahden marjakerroksen välillä niin, että noin 1/3 tulee keskimmäisen kerroksen kulhoon ja 2/3 päällimmäisen kerroksen astiaan.

7. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla mieleiseksesi. Sokerin määrä vaihtelee suuresti käytettyjen marjojen mukaan. Maistele.

8. Purista sitruunan mehu mikronkestävään kuppiin ja lämmitä kuumaksi. Liota 4 liivatelehteä mehuun. Liivateseoksen hieman jäähdyttyä, sekoita se koko ajan vatkaten valkoiseen pohjaseokseen. Tarkista vielä maku. Kaada seos keksipohjan päälle ja laita kakkuvuoka takaisin jääkaappiin.

9. Lämmitä tilkka (noin 1/2 dl) marjamehua tai pakastemarjoista irronnutta mehua kuumaksi. Liota mehuun 5 liivatelehteä. Anna taas jäähtyä hetki ja sekoita koko ajan vatkaten keskimmäiseen seokseen. Levitä seos varovaisesti valkoisen kerroksen päälle vuokaan ja pistä kakku takaisin jääkaappiin odottamaan kolmatta kerrosta.

10. Lämmitä taas mehua, liota loput liivatteet ja seoksen jäähdyttyä hieman sekoita viimeiseen marjaseokseen. Levitä varovaisesti vuokaan, jotta kerrokset eivät sekoittuisi. 

11. Peitä kelmulla ja anna hyytyä useampi tunti tai seuraavaan päivään.

Ohjeen kakku on näyttävän korkea ja siitä riittää suuremmallekin väelle.




Mustikkainen kakku sopisi mainiosti vaikka ilahduttamaan isää tulevana isänpäivänä!



tiistai 27. lokakuuta 2015

Omenaruusuboston


Somessa, lehdissä ja verkossa on taajaan vilahdellut voitaikinaan ja piirakoihin leivottuja omenaruusuja. Minä halusin saada pullataikinan kukkimaan ja kehittelin Omenaruusubostonin. 

Omenoiden valmistelu:

5 keskikokoista punaista omenaa kuorineen
1 sitruuna
3 tl sokeria

1. Poista omenista kota omenaporalla.

2. Viipaloi noin 3 mm paksuisiksi omenarenkaiksi esim. mandoliinilla.

3. Laita viipaleet mikronkestävään kulhoon ja purita päälle sitruunamehua. Ripottele päälle myös sokeri. Kääntele varovaisesti.

4. Pehmitä omenoita mikrossa noin 6-7 minuuttia, kunnes viipaleet muuttuvat pehmeän taipuisiksi. Kääntele välillä. 



Pullataikina:

juuri:
150 g voita
5 dl maitoa
50 g hiivaa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl sokeria

1. Sulata rasva pienessä kattilassa. Lisää maito ja anna lämmitä kunnes neste on kädenlämpöistä.

2. Murenna hiiva kulhoon ja kaada päälle kädenlämpöinen maitoseos. Lisää jauhot ja sokeri sekoita tasaiseksi esim. puuhaarukalla.

3. Peitä liinalla ja anna tekeytyä noin 15 minuuttia, kunnes juuri kuplii.

4. Juuren kupliessa pingoita kahden irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele reunat huolellisesti.

Lisää taikinaan:
1 1/2 tl suolaa
1 1/2 dl sokeria
6 tl kardemummaa
1 kananmuna
1 1/2 dl spelttijauhoja
vehnäjauhoja

5. Lisää loput aineet ja vehnäjauhoja, kunnes taikina tuntuu vaivatessa pehmeän kimmoisalta ja irtoaa kulhosta. 

6. Kumoa jauhotetulle leivinpöydälle ja jaa kahteen osaan.

7. Kauli ensimmäinen puolikas suureksi ohueksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi.

8. Sivele levylle pehmeää voita ja ripottele pinnalle kanelia ja sokeria. 

9. Jaa levyn pidempi sivu 16 suikaleeseen taikinapyörällä.

10. Aloita ruusujen kääriminen reunimmaisesta suikaleesta. Aseta taikinanauhan päälle puoliksi leikattuja omenarenkaita niin, että omenan puolikaari jää taikinan ulkopuolelle. 

11. Kääri nauha omenoineen rullalle ja nosta rulla vuokaan. Jätä hieman koloja ja tilaa pullille nousta.

12. Toista sama toiselle taikinapuolikkaalle.

13. Anna pullien kohota noin 20 - 40 minuuttia ja voitele varovasti kananmunalla sieltä täältä. Ripottele pinnalle raesokeria.

14. Paista 175 asteessa noin 35 - 40 minuuttia. 

Huom! Jos käytössäsi ei ole kiertoilmauunia, tarkista että vuoat mahtuvat yhtäaikaa uuniin. Muuten kannattaa tehdä vain puolikas annos ja yksi bostonkakku. 



Jos kaikki kiepit eivät mahdu suuriin vuokiin, voi ylijääneistä tehdä mini-bostonin. Tai paistaa ne yksittäin pulliksi, ennen kakkujen uuniin menoa. Pikkupullien paistoaika on 220 astetta, noin 10 minuuttia.


keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Pehmeä kasvissosekeitto ruis-makkarahöysteellä


Nyhjää tyhjästä -päivän pehmeä kasvissosekeitto makkaralla höystettynä osoittautui menestykseksi. Nirso kuopuksemme toivoi, että keittoa tehtäisiin jatkossa joka viikko! Keitossa käytin uutta tuttavuutta keltajuurikasta, jonka heleä väri ja makea maku ovat valloittavia.

Kasvissosekeitto:

7 keltajuurikasta
4 suurta porkkanaa
1 pieni bataatti
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 kasvisliemikuutio
suolaa
mustapippuria
timjamia
garam masala -mausteseosta
kermaa

Päälle:

1/2 lenkkimakkaraa
kourallinen ruissipsejä
seesaminsiemeniä

1. Pese ja kuori juurikkaat. Paloittele kattilaan. Laita kattilaan vettä sen verran, että saat lisättyä myöhemmin mukaan loput juurekset. Laita liedelle kuumenemaan.

2. Pese, kuori ja paloittele porkkanat. Lisää kattilaan.

3. Pese, kuori ja paloittele myös bataatti. Laita kattilaan yhdessä lihaliemikuution kanssa. 

4. Silppua sipulit ja paahda niitä kevyesti paistinpannussa. Lisää keiton sekaan.

5. Paloittele makkara ja murusta hieman ruissipsejä pienemmäksi. Laita paistinpannuun paahtumaan.

6. Soseuta keitto sauvasekoittimella juuresten kypsyttyä. Mausta ja pehmennä makua kermalla.

7. Käytä seesaminsiemenet halutessasi pannulla makkaroiden ja ruissipsien kanssa.



torstai 1. lokakuuta 2015

Marja-juustotorttu



Syksyn hapokkaat marjat, kuten puolukat ja karhunvatukat maistuvat herkullisilta juustotortussa, joka hunnutetaan reilusti tomusokerilla. Tähän leivonnaiseen sopisivat mainiosti myös mustikka ja vadelma.


Pohja:
100 g pehmeää voita
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl speltti- tai vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa

1. Vaahdota voi ja sokeri

2. Vatkaa sekaan kanamuna.

3. Sekoita keskenään vehnäjauho, kardemumma ja leivinjauhe. Ja lisää taikinaan.

4. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele vuoan reunat.

5. Painele taikina jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja pari senttiä korkeaksi myös reunoille.


Sekoita täyte:

300 g tuorejuustoa
1 dl kermaa
3/4 dl sokeria
2 rkl maizenaa tai perunajauhoja
2 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
75 g sulatettua voita
4 dl marjoja

1. Pehmennä tuorejuusto kulhossa. 

2. Lisää muut aineet annetussa järjestyksessä. Sekoita huolellisesti. Lisää viimeiseksi marjat ja sekoita varovaisesti.

3. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan.

Paista torttua 175 asteisessa uunissa noin tunti. Anna tortun jäähtyä hetki vuoassa ennen siirtämistä tarjoiluvadille. Siivilöi tomusokeria. Tarjoile huoneenlämpöisenä ja hunnuta tomusokerilla vielä ennen kantamista pöytään.






keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Korvapuusteja twistillä


Joskus luin lausahduksen, jonka mukaan pullantuoksuisesta kodista ei vartu rikollisia. En tiedä onko tuo totta, mutta toteamus palaa mieleeni aina kodin täyttyessä kardemumman ja kanelin huumaavasta tuoksusta. 

Nopsasti pullia leipomaan pääsee tekemällä pullat juuritaikinaan. Tällöin taikinaa ei tarvitse kohottaa, vain pullat. Juuritaikinan ohje löytyy täältä. Mukavaa twistiä perinteisiin korvapuusteihin saa muuttamalla hieman täytettä ja pyöräyttämällä leivonnaiset kerälle.

Pullataikina puolitetaan ja taikinapala kaulitaan levyksi jauhotetulla pöydällä. Levy voidellaan pehmeällä voilla ja päälle ripotellaan mauste-sokeriseosta:

8 rkl sokeria
4 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl kardemummaa

Tuo määrä riittää molempien taikinalevyjen maustamiseen. Eli laita ensimmäiselle levylle puolet seoksesta. Itse teen sokerimausteseosta kerralla reilusti ja maustan sillä myös omena-, luumu- ja päärynäpiirakoita. 


Taita levy pitkittäin kahtia eli tuo pitkä sivu toisen reunan päälle, niin että täytteet jäävät sisään. Jaa levyn pidempi sivu veitsellä tai pizzaleikkurilla noin 2 cm suikaleiksi. Kieritä suikaleita hieman akselinsa ympäri ja pyöräytä solmulle. Piilota taikinanauhojen päät solmun alle. Laita leivonnaiset kohoamaan pellille liinan alle noin 20 - 30 minuutiksi. Voitele munalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Nauti, myös tuoksusta!


perjantai 18. syyskuuta 2015

Viiniä ja leipää juuresta


Jonkin aikaa sitten ostin Ria Nymanin kirjoittaman Yövieras-kirjan. Ehdottomasti tyylikkäin, inspiroivin ja mielenkiintoisin ruokakirja, minkä olen käsiini saanut. Juha (Julle) Salmisen kirjassa jakama intohimo leipään sekä juuren kasvatusohje saivat minut kokeilemaan juuren kasvattamista alusta asti. 

Niinpä hankin noin litran vetoisen lasipurkin, pesin ja keittelin sen puhtaaksi ja aloitin juuren kasvattamisen: 1 dl huoneenlämpöistä vettä ja 1/2 dl ruis- ja vehnäjauhoja. Juuri jätettiin huoneenlämpöön kansi hieman raollaan. Kolmena seuraavana päivänä juurta ruokittiin samoilla aineksilla ja sekoitettiin hyvin haarukalla. 


Neljäntenä päivänä neljä tuntia ruokkimisen jälkeen juuri kupli mukavasti ja oli aika ryhtyä leipomaan. Jullen leipäohje oli lähes taidetta; taikinaa venyteltiin, taiteltiin, kohotettiin ja annettiin tekeytyä jääkaapissa vuorokausi ja taas jatkettiin. Odotukset valmiista leivästä olivat kovat, mutta jotain oli mennyt pieleen. Villihiiva ei ollut tarpeeksi ärhäkkää, eivätkä leivät olleet nousseet toivotusti. Maku oli hyvä, mutta tiivis ja painava koostumus pettymys.

Laitoin juuren kuitenkin talteen jääkaappiin, kuten kirjassa neuvottiin. Jatkossa juurta täytyisi ruokkia kerran viikossa. Seuraavalla viikolla päädyin huijaamaan hieman, käytin taikinaan tuorehiivaa ja yksinkertaisempaa reseptiä. Leivät kohosivat palahiivan ansiosta upeasti ja juuri antoi niille makua.

Juureen leivotut patongit:

1 dl leipäjuurta
50 g hiivaa
6 dl vettä
2 tl (ruusu)suolaa
1 dl kauraleseitä
1 dl spelttijauhoja
vehnäjauhoja 

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää juuri.

Sekoita mukaan loput aineet ja vaivaa taikinaan hyvä sitko. Lisää vehnäjauhoja kunnes taikina on sopivan kimmoisaa, mutta pehmeää. Kohota kaksinkertaiseksi. (noin 45 min.)

Vaivaa leivonta-alustalla hellästi kuplat pois ja taikina kolmeen osaan. Muotoile patongeiksi ja jätä leivät kohoamaan pellille liinan alle noin puoleksi tunniksi. Vedä viillot patonkeihin terävällä veitsellä ja ripottele pinnalle hieman jauhoja. Nosta paistumaan uuniin 250 asteeseen noin 15 minuutiksi.  


Itse syön mieluimmin patongin tomaattien ja oliiviöljytilkan kanssa johon ripautan hyppysellisen ruususuolaa, hitusen mustapippuria ja kuivattua timjamia. 

Meillä teinit rakastavat maustettuja patonkeja. Patonkitaikina kaulitaan levyksi ja väliin sivellään pehmeää voita, johon on sekoitettu valkosipulisilppua, suolaa, oreganoa ja basilikaa. Kääritään rullalle ja paistetaan kuten edellä.


Varmasti jonain päivänä yritän leivän leipomista pelkällä juuren omalla villihiivalla. Epäonnistuminen jäi sen verran harmittamaan. Juuri saa leivän maistumaan todella hyvältä.





tiistai 1. syyskuuta 2015

Kakku prinsessalle


Ystäväni suloinen pieni tyttö vietti prinsessasynttäreitä ja minä sain heidän hovileipurinaan tehdä juhliin kakun. Koska itselläni on kolme poikaa, nämä tyttömäiset jutut ovat minusta hurjan kivoja tehdä. 

Tiaran pursotin pikeeristä leivinpaperin päälle. Muottina käytin halkaistua muovista hillopurkkia. Mallin piirsin suoraan purkkiin tussilla. Koristelin tiaran sokerihelmillä. Pallokakun täytteenä on vaaleanpunainen mansikka-rahkatäyte. Kuorrute on Satin Ice -sokerimassaa, joka on mielestäni kaikkein miellyttävintä käsitellä.

Toivottavasti pikku-prinsessalla oli oikein satumaisen hauskat ja kuninkaalliset juhlat!



torstai 27. elokuuta 2015

Rallimestarin (tallimestarin) kiisseli



Karviaisista ja kuivatetusta ruisleivästä syntyy maukas tallimestarin kiisseli, joka on yllättävän monelle aivan tuntematon herkku. Tätä kiisseliä olen rakastanut lapsesta asti ja omat pojat nimesivät jälkkärin pieninä rallimestarin kiisseliksi. Automiehiä kun ovat.


Kiisselin valmistus kannattaa aloittaa ottamalla ruileipäviipaleet kuivumaan. Itse kuivattelin noin kolme leipää/ kuusi viipaletta irralleen halkaistuina ensin tarjottimella ja lopuksi heitin viipaleet sammutettuun uuniin jälkilämpöön ritilälle. Uunin luukun jätin rakoselleen paistinlastan avulla. Korpuiksi kuivahtaneet leivät jauhetaan muruksi joko morttelissa tai tehosekoittimessa. 

Kiisseli:

1/2 l karviaisia
1 l vettä
2 dl sokeria 

Mittaa karviaiset ja vesi kattilaan. Keitä kunnes marjat rikkoontuvat ja luovuttavat liemeen herkullisen makunsa. Siivilöi mehu, lisää sokeri ja lämmitä kattilassa uudelleen kiehuvaksi. 

4 rkl perunajauhoja
1/2 dl kylmää vettä
1 tl vaniljasokeria

Ota kattila liedeltä, kun mehu kiehuu. Sekoita perunajauhot veteen ja sekoita tasaisena nauhana koko ajan sekoittaen mehuun. Laita takaisin liedelle ja anna pulpahtaa pari kertaa. Ota jäähtymään ja mausta vaniljasokerilla.

Ruisleipämuru:

pari ruokalusikallista voita
1/2 dl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta 

Kuumenna rasva pannussa lisää ruisleipämuru ja paahda kevyesti. Mausta seos sokerilla ja kaakaolla. 
Laita tarjoilukulhoon tai annoskulhoihin ensin karviaiskiisseliä ja sitten ruismurua. Peitä muru kiisselillä ja ripottele pinnalle loput murut.

Jotkut viimeistelevät annoksen kermavaahtokiehkuralla, itse en sitä kaipaa. Kiisseli on hyvää sellaisenaan. Totuuden nimissä on kerrottava, että mieheni ei ymmärrä tämän herkun päälle lainkaan. Kiisseli jakaa siis mielipiteitä. Mutta jäähän sitä sitten enemmän meille, jotka sitä arvostamme! ;)




torstai 20. elokuuta 2015

Uskomattoman herkulliset Omenapullat


Mikään ei ole parempaa kuin tuore pulla, paitsi ehkä mehevä omenapiirakka makealla muruseoksella. Tämä pulla yhdistää nämä kaksi herkkuleivonnaista. Omenat muruineen lepäilevät vielä pehmeän vaniljakreemipatjan päällä. Idea ei ole omani, vaan muuntelin Kermaruusun ohjetta. Vaiheita on muutama, mutta voin taata teille, että pullat ovat kaiken vaivan arvoisia! 


Valmista ensin omenatäyte:

1. Pilko neljä omenaa pieniksi kuutioiksi.

2. Laita kattilaan 

omenat, 
3 rkl sokeria,
3 rkl fariinisokeria,
2 tl kanelia ja
1/2 dl vettä

3. Keittele hiljalleen 10 - 15 minuuttia, kunnes omenanpalat pehmenevät.

4. Valuta omenanpalat.

Sitten pullataikina:

juuri:

1/2 l maitoa
2 pss kuivahiivaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria

1. Sekoita kuivahiiva ja sokeri jauhoihin.

2. Lämmitä maito hieman kädenlämpöistä kuumemmaksi. (42 astetta)

3. Sekoita puuhaarukalla jauhoseos maitoon. 

4. Anna juuren tekeytyä 15 minuuttia.

Juuren tekeytyessä sekoita vaniljakreemitäyte valmistajan ohjeen mukaan. Valmista kreemiä tulisi olla noin 4 dl. Käyttämässäni kreemissä sekoitussuhde oli 2 1/2 dl vettä ja 1 1/2 dl vaniljakreemijauhetta.

5. Lisää juureen

1 1/2 tl suolaa
1 kananmuna
2 rkl kardemummaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl kauraleseitä
1 dl spelttijauhoja
vehnäjauhoja kunnes taikina pehmeää ja kimmoisaa
150 g voita

6. Leivo samantien 21 pullaksi. Laita kohoamaan leivinpaperoidulle pellille.

7. Pullien kohotessa valmista muruseos: 
Mittaa kulhoon 

100 g voita
2 dl fariinisokeria
2 dl vehnäjauhoja

Sekoita sähkövatkaimella kunnes muodostuu tasainen muruseos.

8. Paina kohonneisiin pulliin syvennys täytteelle esim. jauhotetulla juomalasilla.

9. Voitele reunat kananmunalla.

10. Levitä syvennykseen ensin vaniljakreemiä, sitten omenoita ja murusta/ painele pinnalle muruseosta.

11. Paista 200 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia, kunnes kypsiä ja kauniin ruskeita.









tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kakku yllätyssynttäreille


Esikoisemme tyttöystävä kavereineen järjesti yllätyssynttärit ystävälleen. Tytöt tilasivat juhliin kakun päivänsankarin lempiväreissä. Pohja sisälsi suklaata ja välissä on vadelmamoussea. Sokerimassan alla oli suklaakuorrutetta. 


Ystävien järjestämä yllätys sai päivänsankarin vuodattamaan ilon ja liikutuksen kyyneleitä. Kyllä ystävät ovat ihana ja tärkeä voimavara, kaikenikäisille! <3